Ennaltaehkäisevän työn merkitys sosiaalityössä

Moni tuttuni, joka työskentelee sosiaalityöntekijänä tai muissa tehtävissä sosiaalitoimessa kertoo, miten he tulevat usein paikalle vaiheessa, jossa tilanne on jo kehkeytynyt kriisiksi. Tilanteissa joudutaan äärimmäisiin toimenpiteisiin, kuten suorittamaan lasten kiireellinen sijoitus. Tarinat taustalla ovat monenlaisia, mutta yhteistä tilanteille on se, että perheet olisivat tarvinneet tukea jo paljon aikaisemmin. Ennaltaehkäisevä työ on jakaantunut tähän asti käytännössä […]

Mielenterveyskuntoutujien ja läheisten tilanteesta

Kirjoitin aikaisemmin blogin aiheesta Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut. Sain blogin julkaisun jälkeen lukuisia aihetta koskettavia yhteydenottoja. Palaute kaikissa viesteissä oli niiltä osin yhtäläinen, että asia on todella tärkeä ja ajankohtainen. Sain myös huomioita siihen liittyen, että tilanteessa, jossa perheessä on mielenterveyskuntoutuja, omaisten ja läheisten tilanne ja jaksaminen jäävät turhan usein liian vähälle huomiolle. Monessa perheessä […]

Oikeus arvokkaaseen vanhuuteen

Viimeisen kymmenen vuoden aikana vuodeosastojen alasajo on ollut pikemminkin sääntö kuin poikkeus eri puolilla Suomea. Taustalla on ollut ajatus siitä, että huolehdittaisiin jokaisen mahdollisuuksista asua kotona ja vähennettäisiin tai jopa luovuttaisiin kokonaan laitosmaiseksi koetusta vuodeosastohoidosta. Kotiasumisessa on paljon hyvää ja se on myös monen oma toive. Näin oli esimerkiksi oman äitini kohdalla. Äitiltä kysyttiin lääkärivastaantotolla […]

Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut

On ollut huolestuttavaa seurata, miten tarve lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin on kasvanut. Mikäli mittarina käytetään lastenpsykiatrian avohoitokäyntejä, käyntimäärät ovat 7-8 kertaisia verrattuna 90-luvun lamavuosiin. Ilmiön koko todellisuus ei paljastu näistä luvuista. Osana ongelmaa on ollut vaikeus päästä vastaanotolle, odotusajat ovat kohtuuttoman pitkiä. Toinen osa ongelmasta on siinä, että kaikki eivät edes hakeudu vastaanotolle. Juurisyitä ongelmille […]

Mitkä aluevaalit, miksi äänestäisin?

Mitkä aluevaalit, miksi äänestäisin
Olen keskustellut monien ihmisten kanssa aluevaaleista, siitä miksi muutos tuli, oliko se ollenkaan tarpeellinen, mistä tulevissa vaaleissa ollaan päättämässä ja mikä muuttuu nykyiseen verrattuna. Nämä kysymykset kuvastavat sitä, miten monella koko aluevaalien idea on vielä hukassa. Kuntien rooli terveys- ja hyvinvointipalvelujen tuottajana on muodostunut pitkän ajan kuluessa ja uusia palveluita ja palvelutuotantotapoja on tullut vuosien […]

Millainen on hyvä kuntapoliitikko?

Neljä vuotta sitten, kun teimme jokainen omalla tahollamme vaalityötä, odotukset jo pidempään valtuustossa olleiden ja meidän ensi kertalaisten välillä taisivat olla aika erilaiset. Miksi arvelen näin? Kun vertaan itseäni tänä päivänä siihen kaveriin, joka oli ensimmäistä kertaa ehdolla, moni asia on kääntynyt uuteen asentoon. Mitä ne eroavaisuudet ovat, onko jotain missä on yhtäläisyyksiä edelleen? Ensimmäinen […]

Ympäristötekoja

Ympäristötekoja
Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvistä ongelmista sekä ratkaisuista käy kuumana. On tietysti hyvä asia, että keskustelua käydään ja ratkaisua haetaan, mutta minua siinä kiusaa kaksi seikkaa erityisen paljon. Ensinnäkin se, että keskustelussa pitäisi olla mukana paljon muitakin aspekteja ympäristöön liittyen. Toisekseen keskustelu vaikuttaa jumiutuneen aika kapealle uralle myös ratkaisujen osalta. Suosituimmat ratkaisuvaihtoehdot ovat liikenteen rajoittamiseen […]

SOTE-Asemien sijainti?

Yksi näiden vaalien eniten keskusteltu aihe on ollut Sote-asemien sijainti ja määrä. Osa puolueista on ollut vahvasti sen takana, että jokaisessa kunnassa on jatkossakin vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema. Osa on halunnut pitää kysymyksen avoimena, onpa kuulunut myös joitakin kannanottoja palveluverkon reippaasta supistamisesta. Vanha terveyskeskuksiin ja terveysasemiin pohjautunut malli on ollut monelta osin toimiva. Peruspalvelu […]

Miksi Taneli?

Viime eduskuntavaalien sloganini oli ”Tietysti Taneli”, miettiköhän kukaan sen lukeneista, onko sillä mitään oikeaa sisältöä? Meillä on Nurmijärvellä hieno joukko ehdokkaita, yhteensä 239 henkilöä. Joukossa on monenlaisista taustoista tulevia ja erilaisia painotuksia edustavia ehdokkaita. Koska otsikossa kysytään ”Miksi Taneli?”, vastaan tässä vain siihen kysymykseen. Tänä päivänä monesti markkinoidaan kokemusasiantuntijuutta, yritän lyhyesti kuvata missä aiheissa sitä […]

Laadukas vapaa-aika

Laadukas vapaa-aika on käsitteenä aika haastava, se nimittäin tarkoittaa melko erilaisia asioita yksittäiselle ihmiselle. Jollekin laadukkaaseen vapaa-aikaan ei tarvita kuin sohvankulma ja hyvä kirja, toinen taas hakee laatua vaikkapa ekstreemiurheilusta. Näiden jonkinlaisten ääripäiden väliin mahtuu valtava määrä vaihtoehtoja. Siksi aina ajoittain käydään keskustelua siitä, mikä on kunnan vastuu vapaa-ajan palvelujen järjestäjänä. Pitääkö olla kaikille kaikkea […]

Alueiden tasapuolinen kehitys

Tämän artikkelin otsikko on aika moniselitteinen, mutta kerron tässä tarkemmin miten sen itse näen ja mitä sillä tarkoitan. Nurmijärvi on kylien yhteisö. Meillä on kolme isoa taajamaa, yksi vähän pienempi ja niiden rinnalla lukuisa joukko pienempiä kyliä. Kehitys eri taajamissa ja kylissä on kulkenut eri tahtia. Syitä eritahtiseen kehitykseen on lukuisia kunnan historiassa. Esimerkinomaisesti mainittuna, […]

Talouden kehittäminen

Talouden hoito julkisella sektorilla tuntuu välillä perustuvan kahteen fundamenttiin: leikkaamiseen tai verojen korottamiseen. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita vaihtoehtoja. Kuntaa voidaan kehittää monella muulla tavalla. Yhdeksi merkittävimmäksi keinoksi nostaisin verotuspohjan laajentamisen. Verotuspohjaa voi laajentaa kahdella eri tavalla. Vaihtoehtoina on lisätä yritystoimintaa kunnan alueella ja näin lisätä yhteisöverotuottoja tai lisätä uusia veronmaksajia houkuttelemalla uusia asukkaita kuntaan. […]