Miksi Taneli?

Viime eduskuntavaalien sloganini oli ”Tietysti Taneli”, miettiköhän kukaan sen lukeneista, onko sillä mitään oikeaa sisältöä? Meillä on Nurmijärvellä hieno joukko ehdokkaita, yhteensä 239 henkilöä. Joukossa on monenlaisista taustoista tulevia ja erilaisia painotuksia edustavia ehdokkaita. Koska otsikossa kysytään ”Miksi Taneli?”, vastaan tässä vain siihen kysymykseen. Tänä päivänä monesti markkinoidaan kokemusasiantuntijuutta, yritän lyhyesti kuvata missä aiheissa sitä […]

Lähikoulu

Nurmijärven hajanainen yhdyskuntarakenne on samanaikaisesti vahvuus ja heikkous. Meillä on kolme isompaa taajamaa, yksi vähän pienempi taajama sekä iso joukko kyliä. Palvelutasot vaihtelevat taajamien ja kylien välillä. Kolmessa suurimmassa taajamassa palvelut ovat kattavimpia, vaikka eivät niidenkään välillä täysin samanlaisia. Kylissä palvelutarjonta on sitten ihan eri tasolla. Osassa kylistä löytyy päiväkoti ja koulu, osassa vain koulu, […]

Millainen on hyvä kuntapoliitikko?

Neljä vuotta sitten, kun teimme jokainen omalla tahollamme vaalityötä, odotukset jo pidempään valtuustossa olleiden ja meidän ensi kertalaisten välillä taisivat olla aika erilaiset. Miksi arvelen näin? Kun vertaan itseäni tänä päivänä siihen kaveriin, joka oli ensimmäistä kertaa ehdolla, moni asia on kääntynyt uuteen asentoon. Mitä ne eroavaisuudet ovat, onko jotain missä on yhtäläisyyksiä edelleen? Ensimmäinen […]