On ollut huolestuttavaa seurata, miten tarve lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin on kasvanut. Mikäli mittarina käytetään lastenpsykiatrian avohoitokäyntejä, käyntimäärät ovat 7-8 kertaisia verrattuna 90-luvun lamavuosiin. Ilmiön koko todellisuus ei paljastu näistä luvuista. Osana ongelmaa on ollut vaikeus päästä vastaanotolle, odotusajat ovat kohtuuttoman pitkiä. Toinen osa ongelmasta on siinä, että kaikki eivät edes hakeudu vastaanotolle.

Juurisyitä ongelmille on haettu monissa tutkimuksissa. Jonkin verran on saatu vastauksia, jotka varmasti kuvaavat todellisuutta. Yhtenä tekijänä on nostettu mm. yhteiskunnan suorituskeskeisyys, tilaa yritykselle ja erehdykselle ei enää ole (Keskipohjanmaa 16.11.2020).

Tilanteen korjaamiseksi täytyy tehdä töitä monessa eri vaiheessa. Yksi tärkeimmistä on ennaltaehkäisevä työ. Hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisen jälkeen yksi haaste tähän liittyen on vastuun jakautuminen useammalle taholle. Huonosti hoidettuna tämä voi johtaa ongelmien kasvuun entisestään. Jakautuneen vastuun vuoksi tarvitaan vahvaa yhteistyötä useamman tahon välillä. Uudistuksen yhteydessä täytyy luoda toimivat rakenteet yhteistyölle mm. hyvinvointialueen, kuntien ja yhdistys- sekä järjestökentän välille. Meillä täytyy myös turvata rahoitus tälle toiminnalle. Yhteistyössä on tärkeää saada myös kotien ja perheiden ääni kuuluviin.

Ennaltaehkäisevän työn lisäksi tarvitaan myös toimia sen eteen, että apua saadaan jatkossa kohtuullisessa ajassa. Mielenterveyteen liittyviä ongelmia ei aina tunnisteta ajoissa, siksi avun tarve on monesti akuutti, eikä odotusaikojen pitäisi olla kuukausi, päivätkin saattavat olla liikaa. Meille kaikille on itsestään selvää, että syvä haava vaikka käsivarressa vaatii välittömiä toimia. Kukaan ei kyseenalaista sitä, että lääkäriin täytyy päästä heti ja saada haava tikeillä umpeen. Samaa tarvittaisiin myös mielenterveyteen liittyvissä akuuteissa tilanteissa.

Keskustelin erään hoitotyössä mukana olleen ystäväni kanssa aiheesta. Hän kuvasi sitä, miten viivästys hoitoon pääsyssä voi johtaa pysyviin ongelmiin, jotka olisi voitu hyvällä hoitotasapainolla välttää jopa kokonaan. Valittavan valtuuston täytyy yhtenä keskeisenä toimena huolehtia siitä, että hoitoonpääsy ja avun saanti vastaavat nykyistä tarvetta. Tämä ongelma täytyy ottaa vakavasti, meillä on vielä mahdollista saada se hallintaan, mutta kasvun jatkuessa samalla tasolla kuin viime vuodet, edessä on ongelmien vuori. Toisin sanoen meillä pitää pystyä lisäämään resursseja siten, että hoitoonpääsy ja avun saaminen on mahdollista siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat vielä kohtalaisilla toimilla hoidettavissa. Ongelmien kroonistuessa tarve resursseihin on huomattavasti suurempi. Avun saaminen ajoissa on siis sekä apua tarvitsevan, että yhteiskunnan kannalta paras ratkaisu. Viivästynyt apu vaikuttaa merkittävästi elämän laatuun ja vaikutus voi olla pysyvä. Vastaavasti yhteiskunnan kustannukset kasvavat monella eri tasolla hoidon tarpeen kasvaessa ja pitkittyessä.

En ota blogissani kantaa sisältöön liittyviin kysymyksiin, se ei ole tulevien luottamushenkilöiden tehtävä. Meille tärkein tehtävä on mahdollistaa rakenteiden luominen riittävälle tasolle. Alan ammattilaiset taas ovat oikeat tahot ottamaan kantaa sisältöön.