Keskustalainen Uusimaa
Ajatuksiani Keskustan Uudenmaan piirin toiminnan, tavoitteiden ja rakenteiden uudistamiseen, osa 1.
Miksi kenenkään pääkaupunki- tai Helsingin seudulla asuvan kannattaisi äänestää Keskustaa? Eikös Keskusta ole jyväjemmareiden puolue, joka vain haluaa viedä rahat Uudeltamaalta joihinkin aluetukiin tai siltarumpuihin? Eikö Keskusta ole muuten vain Kokoomuksen jatke, miksi pieni- tai keskituloisen kannattaisi Keskustaa äänestää? Näihin kysymyksiin törmäämme yhä uudelleen ja ne ovat olleet meillä painolastina kymmeniä vuosia.
Uudenmaan keskustalaisten tärkeimpiä tehtäviä lähivuosina on kirkastaa aluepolitiikan keskeinen merkitys nimenomaan meidän täällä asuvien kannalta. Se ei nimittäin ole meitä vastaan vaan paremminkin meidän puolesta. Miten perustelen väitteeni? Siihen on helppo vastata kuvaamalla, mitä huono aluepolitiikka aiheuttaa.
Pääsääntöisesti ihmisille kotiseutu on rakas. Poismuuton syynä on lähes poikkeuksetta se, että kotiseudulla ei ole tarjolla elatusta. Toisena syynä on elämisen edellytyksien heikkeneminen mm. palvelutarjonnan osalta. Kaiken kaikkiaan arjen sujumisella on merkitystä. On selvää, ettei kukaan syrjäseuduilla asuva edellytä palvelujen olevan kotioven takana, mutta haluaa niiden olevan tavoitettavissa. Siinä vaiheessa, kun arki menee mahdottomaksi lähdetään liikkeelle.
Muuttoliike näkyy monella tavalla täällä ruuhka-Suomeksi haukutulla alueella. Ruuhkat ovat yksi osatekijöistä, asumisen hinta toinen. Nykyinen infra käy koko ajan vetokyvyltään rajoitetummaksi ja rahaa joudutaan käyttämään erilaisiin väylähankkeisiin. Tiestön ja julkisen liikenteen satsauksista huolimatta me vietämme vuosi vuodelta enemmän aikaa työmatkalla, autossa ykkösvaihe silmässä, bussissa tai junassa jatkoyhteyksiä hermoillen. Siinä työmatkalla istuessa on aikaa harmitella koko ajan kasvavia asumisen kustannuksia.
Keskustalainen aluepolitiikka lähtee siitä, että meillä kaikilla olisi kohtuulliset edellytykset, asuimmepa sitten Utsjoella tai Helsingissä, Karstulassa tai Espoossa. Tätä näkymää meidän pitää oppia markkinoimaan, näkymä siitä miten hyvällä aluepolitiikalla elämisen edellytykset säilyvät parempina myös meillä täällä. Aluepolitiikan tavoite pitää Suomi asuttuna, ei ole typerää siltarumpupolitiikkaa vaan kaikkien etu.
Kaikille on varmaan selvää, että itsekin tänne pohjoisesta muuttaneena en ole estämässä kenenkään muuttoa tänne, mutta haluan antaa jäämisen todellisena vaihtoehtona heille, jotka sitä haluavat. Kiteytettynä Uusimaa tarvitsee muuta Suomea samoin kuin muu Suomi tarvitsee Uuttamaata.