Kirjoitin aikaisemmin blogin aiheesta Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut. Sain blogin julkaisun jälkeen lukuisia aihetta koskettavia yhteydenottoja. Palaute kaikissa viesteissä oli niiltä osin yhtäläinen, että asia on todella tärkeä ja ajankohtainen. Sain myös huomioita siihen liittyen, että tilanteessa, jossa perheessä on mielenterveyskuntoutuja, omaisten ja läheisten tilanne ja jaksaminen jäävät turhan usein liian vähälle huomiolle.

Monessa perheessä perheenjäsenen psyykkinen sairaus vaikuttaa elämän lähes jokaiselle osa-alueelle. Voi konkreettisesti sanoa, että on aika ennen sitä ja sen jälkeen. Esimerkiksi tilanteessa, jossa puoliso, isä tai äiti sairastuu ja joutuu jäädä työkyvyttömyyden vuoksi pois työelämästä, voi perheen taloudesta kadota pohja pois. Lapsen tai nuoren sairastuessa toinen tai molemmat vanhemmista voivat joutua olemaan pitkiä aikoja poissa työelämästä, järjestellä työvuorojaan ja muuta arkeaan siten, että kotona on aina joku sairastuneen seurana koska lasta ei voi jättää yksin esimerkiksi itsetuhoisuuden vuoksi.

Omaiset kokevat välillä myös jäävänsä byrokratian rattaisiin. Taustalla on monia sinällään tärkeitä esimerkiksi perustuslaillisia oikeuksia, mutta ne kääntyvät käytännössä myös sairastuneen haitaksi. Esimerkiksi talouden hoitaminen saattaa jäädä täysin retuperälle, mutta läheisillä ei ole mitään mahdollisuutta itse puuttua täysi-ikäisen ja virallisesti täysivaltaisen perheen jäsenen asioihin. Keinot puuttumiseen tahtovat viedä niin paljon aikaa, että tilanne on kriisiytynyt ennen kuin asiaan päästään tarttumaan. Tämä kaikki siitä huolimatta, että omaiset näkevät tilanteen kehittymisen.

Tilanne voi kuormittaa arkea ja kuluttaa voimavaroja läheisiltä niin paljon, että perheessä tarvitaan tukea myös omien uupumus- tai masennusoireiden kanssa. Mahdollisuudet tuen saamiseen ovat kuitenkin vaihdelleet liian paljon. Osalla on mahdollisuus saada mm. terapiaa, tehdä lyhennettyä työviikkoa ja saada tukea arjen toimiin. Osa joutuu yrittämään omin voimin selviytyä arjessa, joka ei välttämättä ole enää millään mittarilla samaa kuin se on ollut ennen läheisen sairastumista.

Syyt tuen puutteeseen vaihtelevat. Osa joutuu kokemaan sen, ettei tule kuulluksi, vaikka tarve apuun olisi välitön, osa taas ei edes tiedä mahdollisuudesta saada tukea. Joku voi kokea, ettei voi hakea tukea, koska ajattelee selviävänsä arjesta jollain lailla, vaikka onkin jaksamisen äärirajoilla. Joskus tarve tuelle käy ilmi vasta siinä vaiheessa, kun oma jaksaminen loppuu kokonaan.

Mitä tilanteen parantamiseksi voisi tehdä? Ensinnäkin hyvinvointialueilla pitää olla yhtäläiset kriteerit tuen saamiselle. Toisekseen sekä kuntien, että hyvinvointialueiden toiminnassa pitää lisätä ymmärrystä oikea-aikaisen tuen ennaltaehkäisevästä merkityksestä. Kolmas tärkeä askel tilanteen korjaamisen on tarjota tietoa tuen mahdollisuuksista ja tarkoituksesta aina, kun läheinen sairastuu psyykkiseen sairauteen.

Perusteita tuelle on runsaasti. Tärkeimpänä ovat inhimillisyyteen liittyvät seikat, mutta myös taloudelliset seikat puoltavat oikea-aikaisen ja riittävän tuen merkitystä. Tulevilla päättäjillä pitää olla rohkeutta tehdä riittäviä panostuksia, vaikka ennaltaehkäisevän työn kustannukset tulevat välittömästi ja hyödyt pidemmällä aikavälillä. Tässä jos missä voidaan sanoa, että lopussa kiitos seisoo.