Moni tuttuni, joka työskentelee sosiaalityöntekijänä tai muissa tehtävissä sosiaalitoimessa kertoo, miten he tulevat usein paikalle vaiheessa, jossa tilanne on jo kehkeytynyt kriisiksi. Tilanteissa joudutaan äärimmäisiin toimenpiteisiin, kuten suorittamaan lasten kiireellinen sijoitus. Tarinat taustalla ovat monenlaisia, mutta yhteistä tilanteille on se, että perheet olisivat tarvinneet tukea jo paljon aikaisemmin.

Ennaltaehkäisevä työ on jakaantunut tähän asti käytännössä pitkälti kuntien, seurakuntien ja yhdistysten tarjoamiin palveluihin ja toimintoihin. Työ on ollut aliresursoitua, vaikka se olisi ollut kunnille taloudellisesti viisasta. Tilanne tulee olemaan entistä haastavampi, kun vastuu ennaltaehkäisevästä työstä tulee jakaantumaan entistäkin useammalle taholle. Vastuu hyvinvoinnin edistämisestä, jonka piirissä ennaltaehkäisevä työ pääosin on, tulee jakaantumaan kuntien ja hyvinvointialueiden välille päävastuun jäädessä kunnille. Kolmannen sektorin toimijoiden rooli tulee jatkossakin olemaan merkittävä, ilman niitä tilanne olisi paljon vaikeampi.

Aikaisemmin kunnilla on ollut laissa säädetyn tehtävän lisäksi motivaattorina myös taloudellinen hyöty. Tämäkään ei kuitenkaan ole ollut riittävä kannuste, kun hyöty olisi tullut pitkällä aikavälillä, sitä on monesti vaikea mitata konkreettisilla mittareilla, mutta kustannukset ennaltaehkäiseviin toimiin ovat tulleet välittöminä.

Uudessa jaetun vastuun tilanteessa alueen kuntien ja hyvinvointialueen täytyy pystyä koordinoimaan resurssien käyttöä ja tarpeen kohdistumista. Yhteisenä tavoitteena tulee olla oikea-aikaisen ja oikein mitoitetun palvelun tarjoaminen. Koordinaatiolla toisaalta varmistetaan tarvittavat palvelut ja samalla vältetään ylimitoitettuja toimia. Tähän koordinoimiseen tarvitaan vähintään viranhaltijatasolle määritellyt tehtävänkuvaan sisältyvät vastuut.  

Ennaltaehkäisevä työ saattaa kuulostaa juhlapuhekieleltä, jolla ei ole mitään sisältöä. Asiat, joita tuon käsitteen takana tehdään eivät ole välttämättä niin monimutkaisia. Käytännön esimerkkejä kunnan tekemistä toimenpiteistä, joilla on pyritty parantamaan lasten ja nuorten hyvinvointia, ovat olleet harrastusiltapäivät. Niissä lapset ja nuoret jäävät suoraan koulupäivän jälkeen harrastukseen omalle koululleen. Tämä on vähentänyt perheiden iltoihin kohdistuvaa kuormitusta samalla, kun se on tuonut aikaisempaa isomman joukon lapsia ja nuoria harrastusten piiriin. Hyvinvointialueella ennaltaehkäiseviä palveluita tarjotaan esimerkiksi neuvolatoiminnan yhteydessä ja mm terveysneuvonnan kautta.

Kaiken taustalla on se, että pystyisimme auttamaan ennen kuin ollaan kriisissä. Esimerkkitilanne, johon kenenkään ei soisi joutuvan on se hetki, kun vanhemmat joutuvat itse tekemään ennaltaehkäisevän lastensuojeluilmoituksen saadakseen sen tuen, mitä tilanteessa tarvitaan. Näin on ollut tähän asti valitettavan usein, muuta keinoa saada tukea ei ole löytynyt. Tuen tarve ei välttämättä ole edes merkittävä yhteiskunnan kannalta, mutta se voi olla aivan ratkaiseva perheen hyvinvointia ajatellen. Joissakin tilanteissa riittäisi, kun kotiin saataisiin edes ajoittain auttavia käsipareja arjen haasteisiin. Jälleen kerran olisi syytä harkita mm. vanhan kodinhoitajajärjestelmän uudelleen käynnistämistä toki tämän päivän tilanteeseen sovitettuna.

Hyvinvointialueiden työn käynnistyttyä, täytyy tehdä väliarviointia ja valtiollisella tasolla tarkastaa lainsäädännön ja asetusten vaikuttavuus ja tarkoituksenmukaisuus. Erityistä huomiota täytyy kiinnittää siihen, että kunnilla säilyy perusteet tehdä panostuksia ennaltaehkäisevään työhön, samoin hyvinvointialueiden mahdollisuudet täytyy saada täyteen käyttöön. Hyvinvointialueiden ja kuntien täytyy olla aktiivisina toimijoina viemässä palautetta lainsäädännön hyvistä, mutta erityisesti ongelmallisista puolista lainsäätäjille.