Ympäristötekoja

taneli.kalliokoski@gmail.com — Tue, 18 Feb 2020 15:23:02 +0000

Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvistä ongelmista sekä ratkaisuista käy kuumana. On tietysti hyvä asia, että keskustelua käydään ja ratkaisua haetaan, mutta minua siinä kiusaa kaksi seikkaa erityisen paljon. Ensinnäkin se, että keskustelussa pitäisi olla mukana paljon muitakin aspekteja ympäristöön liittyen. Toisekseen keskustelu vaikuttaa jumiutuneen aika kapealle uralle myös ratkaisujen osalta.

Talvi 2019-2020 ei jää muistoihin runsaiden lumisateidensa vuoksi

Suosituimmat ratkaisuvaihtoehdot ovat liikenteen rajoittamiseen pyrkiviä toimenpiteitä. Hallitus on sovitun ohjelman mukaisesti tuomassa eduskunnalle esityksen ruuhkamaksuista. Pohdintaa käydään ja kädenvääntöäkin käydään polttoaineiden verotuksesta. Keskustelussa on ollut mm. verotuksen painopisteen siirtämisessä käyttövoimaverotuksesta polttoaineen verottamiseen. Keskusteluun ei kuitenkaan uskalleta ottaa huomattavasti helpompia ja nopeammin vaikuttavia toimenpiteitä. Mitä jos käytettäisiinkin kepin sijasta porkkanaa?

Suurimpia liikenteen lähteitä on työmatkaliikenne. Paljon kuulee hämmästelyä siitä, miksi autoilijat eivät vaan yksinkertaisesti siirry käyttämään julkista liikennettä? Vastaus on niin ilmiselvä, että hämmästelyä on välillä vaikea ymmärtää. Meillä on kaksi erityisen rajallista resurssia, aika ja raha. Julkinen liikenne toimii rajallisesti, harvoin niin tehokkaasti, että se olisi ajan puolesta toimiva vaihtoehto. Esimerkiksi minulla se tarkoittaisi sitä, että käyttäisin tarkkaan optimoiden työmatkoihin joka päivä tunnin nykyistä enemmän. Ilman optimointia aloitus- ja lopetusaikojen suhteen käytetty lisäaika olisi vielä pidempi. Toisin sanoen ruuhkavaihetta elävien arki muuttuisi entistä ruuhkaisemmaksi.

Mikä olisi tähän sitten porkkana, joka saisi meidät jättämään auton käynnistämisen nykyistä useammin tekemättä? Monella meistä työ on luonteeltaan sellaista, että ainakin osa siitä on paikasta riippumatonta. Toisin sanoen etätyön määrää olisi mahdollista lisätä reilusti nykyistä enemmän. Siinä ympäristövaikutus olisi paljon suurempi kuin, mitä se on julkiseen liikenteeseen siirtymisellä. Säästöä voisi hakea useammalla tavalla. Liikenteen päästöjen lisäksi monissa työpaikoissa olisi mahdollista parantaa tilatehokkuutta. Neliöt, jotka voidaan jättää rakentamatta tehostamisen kautta toisivat todella merkittävää säästöä sekä rakentamisvaiheessa, että koko elinkaaren ajalla. Säästö olisi sekä yhteiskunnallista säästöä ympäristön kannalta, että rahallista säästöä, kun tilaa tarvittaisiin nykyistä vähemmän. Toisekseen rakentamisen tähtäimen pitäisi olla paljon pidempi kuin nykyinen 50 vuotta, jonka jälkeen rakennus lyödään läjään ja viedään kierrätysasemalle.

Tässä on liki 2000 vuotta vanhaa rakennus, joka on säilynyt valtavien mullistusten keskellä. Ehkä tähtäin on ollut melko erilainen kuin se on nykyään.

Toinen säästökohde, johon tarvittaisiin myös yhteiskunnallista ohjausta ja keskustelua on se kertakäyttökulttuuri, joka kulutusyhteiskunnassa vallitsee. Siinä aiheessa taustalla on monia eri syitä. Osittain laitteita ja tavaroita valmistetaan sellaisiksi, että niitä ei kannata korjata tai niitä ei edes voi korjata. Toisaalta trendit ohjaavat meitä hankkimaan uusinta uutta vaikka sillä vanhemmalla versiolla pärjäisi hienosti. Tästä esimerkkinä vaikka vaatteet. Vaate, joka olisi täysin ehjä ja muuten käyttökelpoinen, menettää nopeasti käyttöarvonsa, koska se ei ole enää muodikas. Haluamme myös käyttää uusinta elektroniikkaa ja olla edelläkävijöitä monella eri saralla. Tässä meidän jokaisen olisi syytä miettiä suunnan muutosta.

Meillä törmää tällaisiin rakennuksiin valitettavan usein.

Kolmas näkökulma tähän aiheeseen on se, että yhtä suurta ympäristön kuormitusta kasvattavaa osa-aluetta ei oikeastaan edes haluta nähdä. Meillä on käynnissä valtaisa muuttoliike, joka johtaa valtavaan ylimääräiseen rakentamistarpeeseen. Voi sanoa, että pääkaupunkiseutu on taukoamatta rakennustyömaana, kun tulijoita varten tehdään asuntoja ja infraa. Tämä on sekä kansataloudellisesti, että ympäristön kannalta kestämätöntä. Tähän olisi olemassa ratkaisu, joka auttaisi hillitsemään muuttoliikettä, mutta sana, joka kuvaa ratkaisua on muuttunut lähes kirosanaksi monien suussa. Sanapari, jota ei ehkä kannattaisi edes kirjoittaa on tietysti aluepolitiikka. Tuolla sanaparilla on valtavan huono kaiku, siihen liitetään ajatukset siltarummuista, eurojen viemisestä kasvukeskuksista pikkukyliin ja muusta kielteisestä politikoinnista. Kuitenkin hyvällä aluepolitiikalla helpotettaisiin myös meidän pääkaupunkiseudulla elävien arkea. Tämän lisäksi se olisi myös ilmastoystävällisempää kuin väestön keskittäminen tänne.

Ilmastotekoja arjessa

taneli.kalliokoski@gmail.com — Sat, 23 Feb 2019 18:13:35 +0000

Lapsuudessani ja nuoruudessani ympäristöasioita ei suuresti mietitty. Jokainen eli omaa elämäänsä ja niiden resurssien puitteissa, mitä oli käytettävissä. Elämä oli monella tapaa ympäristöystävällisempää kuin, mitä se on nyt. Moni ajattelee, että kirjoitan niin sanotusti pehmeitä, mutta voin tarvittaessa todistaa väitteeni. Merkittävin muuttunut tekijä, on yhteiskunnan muuttuminen kertakäyttöiseksi vähän kaikessa. Lapsena olin toimelias ja se näkyi vaikkapa vaatteiden kulumisessa. Housujen polvissa reikiä piisasi ja muuallakin näkyi käytön jälkiä. Nykyisillä käytännöillä se olisi tarkoittanut vararikkoa vanhemmille. Housut, reikä, roskiin, housut, reikä, roskiin jne. Silloin se ei mennyt niin vaan äiti kaivoi esiin ompelukoneen, välillä ompeli niihin paikan, välillä jos reikä oli pienempi, peitti sen ompelemalla päälle siksakkia. Homma jatkui eikä kukaan kauhistellut paikattuja housun polvia. Mitä nyt tehdään toisin? Housut lyödään parhaassakin tapauksessa kierrätysastiaan, mutta ei missään tapauksessa enää lapsen päälle.

”äiti kaivoi esiin ompelukoneen, välillä ompeli niihin paikan, välillä jos reikä oli pienempi, peitti sen ompelemalla päälle siksakkia.”

Ympäristöasioista keskustelu käy kuumempana kuin koskaan ennen, mutta samalla myös kertakäyttökulutus on kovempaa kuin koskaan ennen. Parhaita ympäristötekoja tekisimme, kun käyttäisimme tavarat ja esineet loppuun ennen uusien hankkimista. Paluu vanhaan edellyttäisi tässä kohtaa kuitenkin muutoksia myös valmistajilta. Esimerkiksi meillä kotona oli sama tiskikone vuodesta 1985 vuoteen 2003. Kone sai kokea muuttoja sekä paikkakunnalta toiselle, että asunnosta toiseen. Lopussa se oli kolhuja saanut ja meidän lasten silmiin ruma. Silti se toimi vuodesta toiseen ja jäi toimintakuntoisena äitin ja isän vanhaan kotiin heidän muuttaessaan lapsuuteni paikkakunnalle takaisin. Meillä tiskoneita on ollut viimeisen 12 vuoden aikana kolme. Joka kerta kun koneeseen on tullut vika, on vian korjaaminen ollut niin kallista, että samalla rahalla tai halvemmalla saa uuden koneen. Eihän siinä ole mitään järkeä, mutta ei tunnu myöskään järkevältä maksaa puolikuntoisen koneen korjaamisesta uuden koneen hintaa. Kustannuksia nostaa valmistusvaiheessa tehdyt ratkaisut, jotka edellyttävät kohtuutonta työtuntimäärää tai sitten niin laajan kokonaisuuden uusimista, että se nostaa kustannuksia.

Ilmasto ja ympäristö – Taneli Kalliokoski

Ympäristötekoja

Ilmastotekoja arjessa

”äiti kaivoi esiin ompelukoneen, välillä ompeli niihin paikan, välillä jos reikä oli pienempi, peitti sen ompelemalla päälle siksakkia.”